Surusidonnalla tarkoitetaan omaisille annettavia osanottokukkia ja hautajaisiin sekä uurnanlaskuun vietäviä kukkia.
Kukilla voidaan välittää läheisensä menettäneelle lohdutusta ja osanotto suruun. Osanottokimput sidomme usein odottaessa eikä niitä tarvitse tilata ennakkoon.
Hautajaisiin viedään suomalaisen hautajaiskulttuurin mukaan surulaite, surukimppu tai seppele, jonka hautajaisvieras itse laskee arkun vierelle siunaustilaisuudessa. Hautajaisten järjestäjä usein hankkii myös arkkukoristeen ja esimerkiksi muistotilaisuuden kahvipöytiin kukat.
Myös uurnanlaskutilaisuuteen viedään kukkia. Esimerkiksi kauniisti sidottu kimppu, joka lasketaan uurnahaudalle. Myös itse uurna voidaan koristella kukkakoristeella.
Hautajaisten ja uurnanlaskun kukat on hyvä tilata vähintään 1 viikkoa aiemmin, jotta voimme varmistaa toivottujen kukkien saatavuuden ja huolehtia, että kukat ovat kauneimmillaan hautajaistilaisuudessa. Hautajaisissa käytettävät kukat saavat heijastaa vainajan persoonaa. Henkilökuntamme auttaa mielellään sopivien hautajaiskukkien valinnassa.